"You look like a girl who kissed James Bond"

Tänä aamuna keskusteltiin Cèsarin kans oikeen vakavasti siitä mitä kukanenki tältä kesältä oottaa. Oon välillä aivan ihmeissäni, ku varsinki Cèsar kyselee jatkuvasti onko mulla joku hätänä, oonko surullinen tai onko joku huonosti. Koitan kaikkeni olla sosiaalinen, reipas, avulias ja ilonen ja silti he aattelevat koko ajan että mulla on vaan ikävä kotiin. Hoksasin myös, että ku Cèsar on latino, Contanze järjestelmällinen saksalainen ja mää suomalainen nii kyllä tässä saa opetella ihan uuestaan semmosen jalon taidon ko kommunikointi. Tuntuu, että mikään ei hoidu pelkästään sanattomalla kommunikoinnilla, vaan kaikki pitää selittää ja sanoa ääneen. Enkä oo pätkääkään tottunu siihen, että mua pidetään ujona ja sulkeutuneena ihmisenä ja nyt musta kuulettaa, että Cèsar pitää mua juuri semmosena. Hullua, että itestään on niin vaikee olla omaittensä ja antaa oikeanlainen kuva. Koitin selittää kaikkea tätä Cèsarille ja melkonen tunnemylläkkä siitä seuras...

Saatiin kuitenki juteltua ja se on hyvä, ei siitä mitään ongelmaa tullu. Hyvä vaan antaa palautetta. Sanoin, että oon valmis tekeen enemmän töitä ja oon tottunu siihen, että ku oon lasten kans nii lapset on täysin mun vastuulla. Musta on kovin vaikeeta olla oma-alotteinen jos vanhemmat on koko ajan paikalla, ku tuntuu että astuu varpaille, auktoriteetit mene ristiin ja sotkee vaan toisen suunnitelmat. Varsinki ku ei vielä tunne toista niin hyvin.

12 maissa Cèsar lähti sitte koulunpenkille ja mää jäin yksin. Imuroin, tiskasin ja järjestelin, katoin You`ve got mail -elokuvan, jota Constanze on kehunu monta kertaa. Kävin postissa ja hain Ralphin koulubussilta. Syötiin ja Ralph luki mulle tarinan, jonka oli ite kirjottanu. Oli mielenkiintosta hoksata kuin vaikeeta englannin kirjottaminen lapselle on. En saanu mitään selkoa Ralphin kirjotuksesta kunnes hän luki sen. Seurasin tarkasti miten hän äänsi kirjaimet, miten hän ajattelee että se pitäis kirjottaa ja miten se oikeesti kirjotetaan. Tässäpä tarina ensin Ralphin kirjottamana ja sitte suurinpiirtein oikein kirjotettuna (Ralph ei käyttäny sanaväliä, kaikki oli yhteen pötköön. Lukemisen helpottamiseks mää kuitenki nyt käytän):

Wans u pon u tim theer wu al toow boys. Theeai didint hav foowd. Theealy woct a lot the at ther wus no foowd. Theeai fawnd sum foowd on theu flor. Theeya at ol theay foowd. Ow mi sed sam no fowd. Dayi wact toow theu haws. The end.

Once upone a time there was two boys. They didn`t have food. They walked a lot and there was no food. They found some food on the floor. They ate all the food. "Oh my!" Said Sam "no food!" They walked to the house. The end.

Hellyttävää. Sulosta oli se Ralphin tavaaminenki, ku hän luki omaa tarinaansa. Juttu oli myös kuvitettu ja oikeen hauskaa luettavaa. Tarinatuokion jälkeen lähettiin ulos harjotteleen pyöräilyä ilman apurattaita. Ralph pysyy jo pystyssä, mutta aluksi liikkeelle lähteminen tuotti kovasti vaikeuksia. Loppujenlopuks kyse oli lähinnä uskon puutteesta ja ku mää vähä tsemppasin ja neuvoin, nii pikkumies oppi liikkeelle lähtemisen ilman apua ja hallitsi jo pyörää nii, että pääsi kääntymään tien päässä ja palaamaan takas. Heitettiin keppiä ja juostiin kilpaa, leikittiin että puut oli meijän koteja. Se leikki loppu siihen, ku mua alko kutittaan ja pisteleen selästä ihan mahottomasti ja sieltä löyty vaikka kuin muurahaisia!

Sisällä pelattiin korttia Ralphin ihan omilla säännöillä... Mua lähinnä nauratti, mutta sitte ku mää just olin voittanu ja tuli "suunnanvaihtokortti" niinku Uunossa, nii Ralph ilmotti että se tarkottaa että suunta vaihtuu ja hän voitti! Ralph on mahottoman huono häviäjä... Sitäki ollaan harjoteltu! Kuuntelin ku Ralph teki listaa koulukavereistaan, ketkä menee naimisiin keskenään. Mut on nyt sitte luvannu Maxille. Mua nauratti myös ku Ralph tuli mun syliin ja sano: "You look like a girl in James Bond!" Kysyin: "Was she pretty?" Ralph vastas: "Yeah! And she kissed James Bond and the bad guy on the lips!"

Ku Debbie tuli kotiin 7 maissa soitettiin pianoa, autettiin illallisen laitossa ja katottiin The Panthom of the Operaa. Sitte mää luin kaks tuntia englantia ja nyt kommunikoin vähä suomalaiseen tapaan ja meen sitte nukkumaan. Huomiselle ei oo kummempia suunnitelmia. Haluaisin päästä Geneveen tässä joku päivä... En tiiä oisko se huomena, vai keskiviikkona mutta ois kiva päästä. Se yks kirjakauppa pitää tsekata ja sielä on vaan niin mukava hengailla, istua rannassa ja nauttia elämästä. Täälä Glandissa ulkoilu on melko rajotettua ku ei oo oikeen mitään puistoja eikä oo omaa pihaa. Pitää lähtä aina Nyoniin tai Geneveen jos haluaa vaan istuskella ja olla ulkona.

Tässäpä tämä päivä. Ikävä alkaa helpottaa, hoksasin tässä tänään kuin nopeesti 5 viikkoa tulee kulumaan! Kaikkia alkaa sujua, ainaki tuntuu siltä. Alku kankeus alkaa väistyä. Juttelin eilen yhen mun koulukaverin kans, joka lähti viikko sitte vuodeks Ruotsiin au pairiks ja ilmotti eilen että on varannu paluulennon ens tiistaille. Hän ei kestäny ikävää ja hostperhe teetti liikaa töitä, lapset oli sottasia ja ikävä vaan liian kova. Koitin sanoa hänelle että ikävä helpottaa ja töitten määrästä voi neuvotella, mutta hän oli jo päättäny lähtä kotiin. Huokasin helpotuksesta, että mulla on käyny näin hyvä onni perheen kans.

Haleja ja hyvää yötä,
-emmi