kotona, ilman kysymysmerkkiä

Jos viime merkinnässä hehkutin tuntevani oloni kotosaks Glandissa, niin voin todeta että ei tuola maailmalla voi tuntea mitään sen kaltasta ku oma koti, omat rakkaat omassa rakkaassa kotimaassa.

Oon siis kotona, Suomessa Oulun Kaakkurissa. Koko kotiinlähtöpäätös ja kaikki tapahtu mahottoman nopeessa aikataulussa ja oon Jumalalle kiitollinen, että kaikki suju näin sutjakkaasti.
Lähdön syynä oli isä-Cèsarin liian tuttavalliseksi käyny käytös. Mulla tuli raja vastaan ja pelkkä ehotus seikkailuista riitti. Mitään ikävää sinänsä ei siis onneks ehtiny tapahtua, mutta oleminen kävi epämukavaksi ja uskon että kotiinlähtö oli kummallekki osapuolelle paras ratkasu.

Seikkailua on sitte saanu kokea matkailun ja selviytymisen merkeissä! vuorokausi sitte lähin Glandin juna-asemalta kohti rakasta kotimaata ja nyt oon ollu kotona muutaman tunnin, käytiin jo äitin kans kaupassa. Glandista junailin itteni ensin Geneveen, vaihoin junaa ja päädyin Geneven lentokentälle. Lähtöselvityksen, tullin ja terminaalin A3 jälkeen istuin Air Balticin koneessa ja irtosin Sveitsin maaperältä. Tunnelmat oli sekavat, toisaalta kovin helpottuneet ku tiesin pääseväni kotiin. Toisaalta lapsia oli ikävä jo sillä sekunilla ku painoin ulko-oven kiinni ja muutenki oli kurjaa, että reissu päätty ikävissä merkeissä.
Lensin Genevestä Latvian Riikaan ja vaihoin konetta, erittäin pikasella aikataululla. Riikasta Helsinkiin ja ette voi kuvitella kuin hyvältä tuntu hengittää kotimaassa! En kyllä oo tainnu vielä ikinä olla näin helpottunu Suomessa olemisesta. Helsinki-Vantaalta suunnistin bussilla 615 Helsingin rautatieasemalle. Ostin lipun, vastailin puhelimeen, viesteihin ja soittelin ja tekstasin ja 21.23 hyppäsin junaan ja lähin kohti Oulua.

Juna matka suju hitaasti ja mietiskellessä kaikkea sattunutta. Epätodelliselta tuntu että vielä samana aamuna olin istunu Glandissa aamupalalla. Matka kesti 10 ja ½ tuntia ja tunsin kyllä jokasen tunnin : D nukkuminen oli vähä vaikeeta, mutta viimein herätyskello soi 7.15 ja ponkasin pystyyn. OULU!
Äiti ja isi oli laiturilla vastassa ja olipa helpotus olla kotona.
Oon myös kovin ylpeä itestäni, että selvisin maailmalla näinki hienosti! Junien ja lentojen vaihothan nyt on ihan arkipäivää ;)

näin tämä blogi nyt sitte taitaa loppua näihin kuviin ja näihin tunnelmiin. Reissu ei ollu floppi, paljon jäi kuvia, muistoja ja kokemuksia. Rikkaampana ja melkeen metrin henkisesti kasvaneena on aika mukava aatella, että puolet kesästä on vielä jäljellä. Eikä mitään suunnitelmia kuukauteen, se on mulle kovin kovin harvinaista herkkua!

Kiitos kaikille jotka ootte lueskellu tätä ja jättäneet kommenttia. Jaettu ilohan on tunnetusti kaksinkertanen! Ihanaa kesän jatkoa,
-emmi